×

Ohjelmointi 1

Alakouluun Rusko appseista löytyy:

Scratch Junior (linkki)
Pienimmille tarkoitettu Scratch-versio. Scratch perustuu blokki- eli kuutiokoodaukseen; koodia sisältäviä blokkeja laitetaan allekain, jotta saadaan aikaan haluttu toiminto toimintaruudulla.

Daisy the Dino (linkki)
Helppo koodauspeli pienimmille alakoululaisille; yksinkertaisempi kuin Lightbot, eikä mene ihan niin syvälle koodauksen lainalaisuuksiin.

Lightbot hour (linkki

Pelin ideana on kuljettaa pelihahmoa ruudukossa ja sytyttää sinisiin laattoihin valo.
Pelissä on mukana niin sanottuja aliohjelmia (ohjelmassa merkitty omina ruutuinaan P1, P2). Aliohjelmiin voidaan laittaa komentoja, joita joudutaan suorittamaan usein. Näin säästetään tilaa (jota pelissä on rajoitetusti) ja koodirivejä, kun samaa asiaa ei tarvitse kertoa koneelle uudelleen ja uudelleen, vaan voidaan viitata haluttuun aliohjelmaan. (esim. P1 tai P2). 
Rekursio tarkoittaa sitä, että määritetty aliohjelma kutsuu lopuksi itseään eli suoritus alkaa aliohjelman alusta uudelleen ja näin muodostuu silmukka, jota suoritetaan joko ikuisesti tai määritellyn ajan. Rekursio on yksi tapa suorittaa aliohjelman toiminta. Aliohjelmassa voi olla lisäksi ehtolauseella toteutettu valinta siitä, kutsutaanko aliohjelmaa uudelleen, jolloin se voidaan halutessa lopettaa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/20/5-fiksua-koodauspelia-kouluikaisille

 

4.-6. luokat ja yläkoulu

Scratch-ohjelmointi

Scratch on lapsille ja nuorille tarkoitettu ohjelmointiympäristö, joka perustuu blokki- eli kuutiokoodaukseen; koodia sisältäviä blokkeja laitetaan allekain, jotta saadaan aikaan haluttu toiminto toimintaruudulla. Scratchin perusteet on helppo oppia ja sillä saa helposti tehtyä pieniä animaatioita ja pelejä. Scratchilla on oma kotisivu, jossa voi katsoa muiden tekemiä projekteja. Scratch on selainpohjainen, joten asennuksia tai tunnuksia ei tarvita. Valmiit tai keskeneräiset ohjelmat oppilaat tallentavat omiin kotihakemistoihinsa (Ruskolla Z:-levyasemalle) tai yhteiselle verkkolevyasemalle (Ruskolla O:-levyasema). Tällöin kaikki voivat ladata ja kokeilla toistensa ohjelmia ja tehdä niistä omia versioitaan.

Suomenkielinen sivusto

http://koodiaapinen.fi/kirjasto/scratch/

Micro:bitin ohjelmointi (Micro:bit on taskukokoinen koodattava minitietokone)

Micro:bit on BBC:n kehittämä sekä kuvakeohjelmoinnin että JavaScript-pohjaisen ohjelmoinnin alusta, johon on kehitetty selkeä ja helposti lähestyttävä taskukokoinen koodattava tietokone. Sen avulla voidaan ohjata micro:bit-levyn päällä olevia led-valoja, integroituja tunnistimia sekä useita laitteeseen liitettäviä komponentteja (kuten sähkömoottorit, led-valot, servot, summerit, kaiuttimet jne.) Micro:bit voidaan ohjelmoida sekä tietokoneella että iPadilla ja käskyt saa ladattua piirilevylle joko usb-kaapelin tai bluetooth-yhteyden avulla. Lisätietoja niin laitteesta kuin sen taustoistakin saat osoitteesta: 

http://microbit.org/fi/ 

Alta löydät linkit Innokas-organisaation tarjoamiin micro:bit -koulutusmateriaaleihin - tutustu, testaa ja innostu!

Micro:bit aloitusopas

Micro:bit tehtäväkortti toistolause

Micro:bit tehtäväkortti muuttuja (Noppa)

Micro:bit Kivi-paperi-sakset -pelin ohjelmointi 

Micro:bit kompassin ohjelmointi

Micro:bit lisälaitteiden yhdistäminen

Micro:bit pinnit (=lisävälinepaikat) käyttöön

Micro:bit servomoottorin toiminta

Micro:bit äänitoiminnot

Micro:bit kytkin

Kaksi valmista huonekuvaa, joihin Micro:bitin aktiviteetteja voi liittää: Huone 1 ja Huone 2

 

Täällä vielä muutama englanninkielinen valmis tuntisuunnitelma micro:bitin käyttöön: http://microbit.org/fi/2017-03-07-javascript-block-resources/